”Maailmassa
on kahdenlaisia ihmisiä: pohjalaisia tai siksi haluavia. Tämän
pienen kansan maailman valloitus on edennyt Helsinkiin, jonne on
perustettu tukikohta. Sieltä he ovat onnistuneet lähettämään
joukkojaan meren takaiseen maahan. Sen väestö puhuu hassua
murretta. He ovat yhtä ujoja kuin pohjalaiset. Mutta rohkaistuttuaan
he ovat osoittautuneet erittäin ystävällisiksi ja
pohjalaismieliseksi. Lisäksi he pystyvät juomaan todella monta
tuoppia olutta. Pohjanmaan sijoittaminen kartalle tuottaa vielä
vaikeuksia.”
Olen
kiivennyt Ostrobotnian portaita monta kertaa. Ensin pienenä fuksina,
sitten Kapaloseuran aktiivina ja lopulta niin EPOn kuin PV:n
emäntänä. Eräänä aamuna katsellessani peilistä ensimmäisiä
ryppyjä, iski ikäkriisi: minusta on tullut aikuinen. Totesin että
nyt olisi sitten viimeinen aika toteuttaa nuoruuden unelma ennen
asuntolainaa, tilautoa ja muita aikuisuuden symboleita. Viikki
vaihtui Tarttoon. Ja EPO antoi suuren kunnian: minusta tuli
stipendiaatti Eesti Üliõpilaste Seltsiin.
Eräänä
helmikuun iltana saavuin sitten torstaiseen kokoukseen. Yhtä
eksyneenä kuin silloin joskus Töölön kaduilla. Viron kielen
puhuminen oli hankalaa, ja ihmisten nimet unohtuivat heti. Mutta
vastaanotto oli ystävällistä. Muistan, miten erään kerran
aamuyöntunteina olutpöydän lopputtua istuin muutaman vanhan
stipendiaatin kanssa Põrgussa. He halusivat ruveta laulamaan jotain
laulua, josta nykyinen stipendiaattikin pitäisi. Ilmoille kajahti
”Kun veikot kaupungilla harhaan”. Silloin ymmärsin
stipendiaattiuden merkityksen. Kellonvetäjä Tartossa kertoo Viron
vanhimmasta ylioppilasjärjestöstä. Haluan omistaa sen
pohjalaiselle ystävyydelle.Toivon, että voin kannustaa Teitä,
arvoisat pohjalaiset tulemaan Tarttoon niin juhliin kuin
stipendiaatiksi. Joten head sõbrad, tere tulemast kaasa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti